sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Hetki hetkeltä lähempänä

Olet näemmä löytänyt tiesi pienen berninpaimenkoiran pennun blogiin - tervetuloa siis! Poika on syntynyt 28.9.2016, ikää tällä hetkellä siis reilu viisi viikkoa. Vielä ei ole edes kutsumanimikään pienelle varmistunut; jäljellä on kaksi vaihtoehtoa Ilpo tai Into. Jotta tämä blogin kirjoittaminen olisi helpompaa kutsun pentua tässä vaiheessa Ilpoksi.

Aluksi haluan kertoa teille vähän kuka tätä blogia kirjoittaa ja muutenkin hieman siitä minkälaiseen kotiin Ilpo kotiutuu parin viikon kuluttua. Ruudun takana näpyttelee erittäin eläinrakas 21-vuotias tamperelainen. Valmistuin viime huhtikuussa hevostenhoitajaksi ja omistan 13-vuotiaan norjanvuonohevosen, jonka blogiin pääset kurkistamaan tästä. Muita harrastuksia ovat silloin tällöin valokuvaus (varmasti kun Ilpo kotiutuu pääsee kamerakin useammin käyttöön) ja rakkaus hyvään ruokaan. Mikään kovin ahkera bloggaaja en koe olevani enkä aio tästäkään blogista ottaa stressiä, kirjoitten silloin kuin fiilistä löytyy - kuitenkin etenkin nyt pentuaika olisi tarkoitus taltioida melko tarkastikkin. Luvassa siis toivottavasti paljon kuvia ja pienen koiran arjen sekä kasvamisen seuraamista.


Koirataustaa löytyy perheestämme sen verran, että ennen Ilpoa meillä oli berninpaimenkoira nimeltä Majamiiton Lucky go Happy eli tutummin Milou. Milou jouduttiin lopettamaan kahdeksan ja puolen vuoden iässä vuonna 2011. Aikaa on siis kulunut viitisen vuotta ja tuntuukin, että saa opetella kaiken uudestaan - kaikki on muuttunut todella paljon ja itsekin toki kasvanut, joten ymmärtää hieman enemmän kuin silloin 8-vuotiaana kun Milou meille kotiutui. Ilpo tulee minun ja äitini yhteisomistukseen, tosin minä olen luvannut hoitaa koulutuspuolen ja tarkoitus olisi myös tulevaisuudessa aloittaa joku harrastus yhdessä. Äitini on ilmoittanut toimivansa "hoitotätinä", toki osallistuen koulutukseen etenkin pentuaikana. Enempää en aio jaaritella vaan siirrytään itse blogin päätähteen eli Ilpoon.

Kuten alussa kerroin on kyseessä 28.9.2016 syntynyt berninpaimenkoira uros. Ilpolla on kuusi sisarusta, joista 2 tyttöä ja 4 poikaa. Pennut kasvavat Espoossa äitini entisen työtutun luona - on ihanaa kun kasvattaja on tuttu ja varmasti tullaan pitämään yhteyttä kasvattajan lisäksi myös pentueen muihin pentuihin.


Ilpoa ollaan käyty nyt katsomassa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla pennut olivat juuri täyttäneet kolme viikkoa, toinen kerta oli eilen pentujen ollessa reilun viiden viikon ikäisiä. Ensimmäisellä tapaamisella ei vielä ollut tietoa kenestä meidän poika tulee, pennut lähinnä möngertelivät eteen päin eivätkä vielä oikein ottaneet kontaktia ihmiseen. Ilpo muistutti tällöin hyvin paljon yhtä veljeään ja ainoa ero taisi olla koko - Ilpo oli hieman pienempi. Mielestäni oli kuitenkin tärkeää päästä katsomaan pentuja useamman kerran. Ensimmäisellä kerralla näimme myös pentueen emän (itse asiassa toista kertaa, sillä pentueen emä on ollut meillä hoidossa sillä asustelee Tampereella) ja emän siskon. Kyseessä on emän ensimmäinen pentue ja kasvattajan mukaan hän on oikein loistava äiti, olikin hienoa nähdä kuinka rauhallinen emä oli vaikka oli ns. vieraassa paikassa synnyttämässä.

Toinen kerta pentuja katsomassa oli tosiaan eilen ja tällä kertaa näimme myös muita tulevia pentujen omistajia sekä pentueen isän siskon. Pennut olivat tietenkin kasvaneet aivan hirmuisesti! He saivat aluksi olla hetken ulkona ja sitten jatkettiin leikkejä sisällä. Tulimme ensimmäisenä perheenä paikalle vähän kello 12:30 jälkeen ja lähdimme noin puoli kolme - olisin kyllä voinut olla vaikka koko päivän pentuja seuraamassa.


Kasvattaja oli miettinyt jokaiselle perheelle sopivaa pentua. Kasvattaja esitteli meille pentueen kaikista vilkkaimman pyöreäpäisen pennun, joka on ensimmäisenä menossa uusiin paikkoihin ja toisena vaihtoehtona pennun, joka luultavasti jää heille itselleen, mutta toivoi että jos kyseinen pentu ei heille jää me ottaisimme sen. Eli oikeastaan ihan 100% varmoja ei vielä pentuvalinnastakaan olla, pennut sirutetaan 12.11. joten silloin sitten asiat on lyöty lukkoon. Uskon kuitenkin, että pentuvalinnat on aikalailla tehty ja vilkkain pentu meille on siis meille tulossa. Yleisesti ottaen koko pentue on todella rauhallinen, joten vaikka Ilpo vilkkain pentueesta onkin ei sekään mikään mahdoton kauhukakara ole - ainakaan vielä.

Ennen pentujen sirutusta meillä olisi mahdollisuus vaikuttaa pennun nimeen ja varmasti tämä viikko meneekin kuumeisesti nimeä pohtiessa. Ilpo on I-pentueesta ja tarkoitus olisi keksiä nimi joka alkaa Ice sanalla. Muutamia kivoja vaihtoehtoja on jo keksitty, mutta täytyy vielä pyöritellä niitä mielessä - kuten myös tuota kutsumanimeä. Itse olen aika vahvasti Ilpon kannalla, mutta äitini ei vielä ole ihan samaa mieltä - toki myös Into sopisi vilkkaimmalle pennulle nimeksi, joten saa nähdä minkä niminen tyyppi meille parin viikon päästä muuttaa.

Tällä kertaa ei muuta kuin heissulivei ja ensi kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti